Skip to content →

Kaupungit sosiaalipoliikan välineenä

Suomalaisesta kaupungista tuli sosiaali- ja identiteettipolitiikan väline. Rauhallinen, varovainen, epäileväinen ja tuumiva luonne jalkautti pöytäkirjajohtamisen kulttuurin ja sen varaan rakentuneen vallanpidon kaupunkeihin. Siinä missä ranskalainen valtaistuinta kumotessaan vannoi oikeuden, vapauden ja veljeyden nimeen, vaati oikeuksiaan ja piti kiinni vapaudestaan, suomalainen sodassa järkyttynyt ja henkisestikin haavoittunut ihmisryhmä tukeutui lakikirjaan kaupungin selkärankana ja ihmisten ohjenuorana.

Tästä näkökulmasta tärkeintä kaupungin oli varmistaa kotiintuloajat, säällinen oleskelu, ahkeruus ja komentoketju byrokratiaan nähden. Kaupunki konseptina syntyikin ja rakentui tätä valvomaan. Koulujärjestelmät, terveydenhuolto, rangaistus- ja oikeuslaitokset, kadut ja torit, arkkitehtuuri, kaikki palvelivat yhtä päämäärää, että laki on ja pysyy.

Cities_policyKadut täyttyivät autoista, vaikka tekeminen kaupungeissa oli usein rajattu vain hallinnollisesti sopiviin muotoihin. Viereisiin pöytin ei saanut kurkistella, ovimies lainasi kravaatteja ja pikkutakkeja, olutta sai tarjoilla vain pakkopulllan kanssa jne. Vanhan jatkoksi oli syntynyt outo ja uusi, jolle kaikki vähän naureskelivat ja suhtautuivat ihmetellen, vaikka sen annettiin olla, pitihän se huolta siitä ettei vanhaan ollut paluuta ja että uusi ja vieras pysyi riittävän etäällä. Syntyvyys jämähti lähes paikoilleen jossain vaiheessa, immigraatiota rajattiin päättäväisesti, ja kuten Juice Leskinenkin sanali laulussaan “Katu täyttyy askelista, elämä on kuolemista, pane käsi käteen, ollaan hiljaa”.

Minkälainen on murros tästä taustasta kohti kosmopoliittista kyberkansalaisuuden aikaa? Taipuuko vanha uuteen, vai syttyykö sota ihmisten välille?

Kaupungin kuin kaupungin tärkein huoli on aina ollut ja tulee aina olemaan se, miten säilyttää suhteet periferiaan. Miten suhtautua toiseen, koska toinen, kaikki se mikä on kaupungin ulkopuolella, kaikki se lopulta paradoksaalisesti määrittää sen mikä se itse on. Silti yrittäessään epätoivoisestikin kurottaa ja ulottaa koheension perifeeriaan, se tulee samalla uhanneeksi omaa asemaansa. Jos periferia tulee osaksi keskustaa, jos vieras asettuukin taloksi, on koko oma identiteetti vaakalaudalla. Siksi kaupunki pyrkii aina kurottamaan ulkoreunoille ja varmistamaan että se jatkuu viimeisellekin kujalle, vaikka se näin tehdessään tietää, että jos näin kävisi, se itse lakkaisi olemasta olemassa.

Kaupunki investoi ihmisiin, ja perhepoliitisiin ohjelmiin, aivan kuin tehtaisiin tai kaivuutyöhön. Tilastoja suoltava keskus tuki strategiapapereiden haperoita visioita, ja kaupunki julisti omaa identiteettiään, byrokratiaa.

Published in kaupungit

Comments are closed.